
URHON kisat on TuUL:n yleisurheilukoululaisille tarkoitettu pienimuotoinen kilpailusarja. Kesän aikana järjestetään 4 osakilpailua, kaksi touko-kesäkuun vaihteessa ja kaksi elo-syyskuun vaihteessa. Lajeina ovat 40m ja pituushyppy (metrin ponnistusalue) sekä 400m ja pallonheitto (pesäpallo). Kisaillan ohjelma on seuraava: ilmoittautuminen tapahtuu paikan päällä klo 17.25 mennessä. Klo 17.30 aloitetaan yhteisverryttely. Verryttelyn jälkeen kaikki tekevät ensin juoksulajin, jonka jälkeen siirrytään porukalla päivän kenttälajiin. Aikataulu on osanottajamäärästä riippuvainen.
Kilpailusarjan aikana osanottajat keräävät pisteitä seuraavasti: Lajin voittaja saa aina 10 pistettä, toiseksi tullut 8 pistettä, kolmas 6 pistettä jatkuen 5-4-3-2-1 pistettä. Jokainen kilpailija saa kuitenkin vähintään yhden pisteen riippumatta osanottajamäärästä. Kilpailusarjan päätyttyä pisteet lasketaan yhteen. Joka sarjan kolme eniten pisteitä kerännyttä palkitaan marras-joulukuussa seuran palkitsemistilaisuudessa. Lisäksi palkitaan kaikki vähintään kolmeen osakilpailuun osallistunutta.
Vuoden 2011 URHO:n kisojen esite |